Tarvitaanko maaseutua?

Kommenttipuheenvuoro valtakunnallisessa maaseutuseminaarissa 14.2.2011 Joensuussa

Kiitos sekä professori Eero Uusitalolle että tohtori Tarja Cronbergille erinomaista puheenvuoroista. Niiden pohjalta nouseva kommenttipuheenvuoroni sisältää kolme näkökohtaa.

1. Tunnistettava maaseudun mahdollisuudet

Ensinnäkin meidän on tunnistettava maaseudun mahdollisuudet. Valitettavan usein julkisessa keskustelussa maaseutuun suhtaudutaan ongelmalähtöisesti. On helppo nähdä menneisyyden huonot kehityskulut, nykyhetken maaseudun kivut tai tulevaisuuden uhkakuvat. Samoin on helppo nähdä maaseutu yhteiskunnan voimavaroja vievänä autioituvana osana maatamme. Tällaisen asennoitumisen on muututtava. Uhkakuvat on nähtävä ja tosiasiat tunnustettava. Sen jälkeen on tunnistettava maaseudun mahdollisuudet ja keskityttävä niihin.

Otan kaksi esimerkkiä. Maaseutu on paljon enemmän kuin maatalous. Silti maatalous on keskeinen osa maaseutua. Siksi ensimmäinen esimerkkini koskee ruoantuotantoa. Ruoka ei ole pelkästään kulutustarvike. Se on välttämättömyystarvike. Siksi ruokaan liittyvät asiat tarvitsevat toisenlaisen tarkastelun kuin monet muut tarvikkeet. Maatalous on erityisasemassa, koska ruoantuotanto ei ole vain talouden asia. Riittävä ruoka on elintärkeää kaikelle elämälle. Muut nyky-yhteiskunnan sektorit voivat kehittyä vasta kun ruokaa on tuotettu riittävästi. Ruoassa on kyse ihmisen välttämättömien perustarpeiden täyttymisestä. Ja tämä kaikki riippuu mitä suurimmassa määrin siitä, että ympäristö ja ilmasto mahdollistavat viljelyn. Puhtaan ruoan tuotanto avaa suomalaiselle maaseudulle paljon mahdollisuuksia. Emme ole osanneet niitä vielä riittävästi hyödyntää. Kirkon maaseutustrategiassa todetaan, kuinka globaalien kriisien, kuten ilmastonmuutoksen, makean veden hupenemisen, ruoan ja raaka-aineiden tuotannon niukkenemisen keskellä monipuolinen, ekologisesti kestävällä pohjalla tapahtuva monipuolinen maataloustuotanto on sekä henkivakuutus meille suomalaisille että mahdollisuus kantaa omalta osaltamme kansainvälistä vastuuta. (Kirkon läsnäolo maaseudulla. Kirkon maaseutustrategia 2008. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinto. Sarja C 2008:6. Sivu 9)

Toinen esimerkkini liittyy maaseutuluontoon. Lainaan edelleen kirkon maaseutustrategiaa: ”Metsät ovat voimavara sekä taloudellisesti että henkisesti. Suomalainen kokee tulevansa metsästä. Se kertoo vahvasta luontosuhteesta, joka vaikuttaa tiedostamattomanakin. Kaupunkirakenteen tiivistyessä ja elämän rytmin kiihtyessä luonnon ja hiljaisuuden merkitys tulee entisestään kasvamaan.” (em. julkaisu, s 9) Autioituva, hiljainen maaseutu metsineen ja järvineen ei ole ongelma, vaan mahdollisuus. Tohtori Cronberg kertoi omasta elämäntavastaan Höytiäisen Teerisaaressa. Eräässä haastattelussa hän on kuvannut tätä osuvalla tavalla: ”Asun saaressa kuin juntti, lämmitän kotini puilla ja suosin lähiruokaa. Samalla työskentelen kuitenkin yhtä tehokkaasti kuin maailman johtavat tutkijat. Maaseudulla asuminen ei ole mikään este vaan mahdollisuus. Syrjästä näkee selvemmin ja kauemmaksi.” Hitaampi elämä on maaseudun mahdollisuus. Harvaan asuttu maaseutu on enemmän vahvuus kuin taakka.

Professori Uusitalo viittasi siihen, että maaseudun elinkeinot ja työpaikat lisääntyvät. Hän sanoi, että maaseudun merkitys kasvaa jo lähitulevaisuudessa. Tämä on rohkaiseva viesti. Juuri siksi suomalaisessa yhteiskunnassa on tärkeä nähdä maaseudun mahdollisuudet.

2. Maaseudun tulevaisuus riippuu tahdosta

Toiseksi maaseudun tulevaisuus riippuu tahdosta. Maaseudun mahdollisuuksien tunnistaminen ei vielä riitä, vaan tarvitaan tahtoa tarttua niihin. Professori Uusitalo totesi alustuksessaan, että maaseudun tulevaisuus ei ole ajopuu, kunhan maaseutu hyväksytään kaikkien yhteiseksi ja monipuoliseksi asiaksi. Myös tohtori Cronberg on herätellyt meitä suomalaisia sanomalla, että ”maaseudusta saadaan Suomelle kestävästi tuottava yhteiskunnan voimanlähde, jos niin vain halutaan”. Maaseudun tulevaisuuden ydinkysymys on siis tahto tarttua maaseudun mahdollisuuksiin ja rakentaa sen tulevaisuutta.

Tämän seminaarin ehkä tärkein kysymys on se, onko Suomessa poliittinen tahto toimia maaseudun hyväksi. Siksi seminaariin on kutsuttu poliittisia päättäjiä, jotta he vastaisivat tähän kysymykseen. Samalla tahdon peräänkuuluttaminen vastuuttaa meitä äänestäjiä. Valta on meillä ja me ”lainaamme” sen seuraavaksi neljäksi vuodeksi huhtikuussa valittaville kansanedustajille. Onko heillä tahto toimia maaseudun hyväksi? Tätä me tänään kysymme.

Professori Uusitalo toi alustuksessaan esille maaseutupolitiikan onnistumisen mittarin. Hän sanoi, että ”mittari on maaseudulla asuvien ja työtä tekevien ihmisten määrän ja hyvinvoinnin kehitys.” Itse lisäisin tähän mittaristoon yhden ulottuvuuden: ympäristön hyvinvoinnin.

Pohjimmiltaan maaseutu on suuren luokan yhteiskuntaeettinen kysymys, jossa asiat palautuvat viime kädessä oikeudenmukaisuuteen ja ihmisarvoon. Yhteiskunnallisen toiminnan päämääränä on oltava kaikkien yhtäläinen hyvä elämä. Tästä näkökulmasta katsottuna vastakkainasettelu kaupunkien ja maaseudun välillä on paitsi turha, myös tuhoisa koko yhteiskunnalle. Suomen tulevaisuutta on rakennettava kaikkien ihmisten yhtäläisen hyvän näkökulmasta. Juuri tämä johtaa kysymykseen tahdosta toimia myös maaseudun parhaaksi.

3. Yhteistyö on voimaa

Kolmas näkökohtani liittyy olennaisesti kahteen edelliseen. Mahdollisuuksien ja tahdon lisäksi maaseudun elinvoimaisuuden takaamiseksi tarvitaan yhteistyötä. Mikään alue tai toimija ei ole niin vahva, että se yksinään selviäisi tulevaisuudesta. Siksi tarvitaan kaikkien yhteistä ponnistelua. Yhteistyö on voimaa. Kumpikin alustajista painotti tätä tärkeää näkökohtaa.

Tässä seminaarissa katsotaan tulevaisuuteen. Jaksaakseen suunnitella ja asennoitua tulevaisuuteen, ihmisellä on oltava tieto elämän jatkuvuudesta, elämän merkityksestä ja tulevaisuuden toivosta. Aikamme uhkakuvat kohdistuvat juuri näihin asioihin. Elämän ja toimeentulon jatkuvuus on monin paikoin uhattuna erityisesti maaseudulla. Moni maaseudun ihminen kokee itsensä tarpeettomaksi tai riittämättömäksi yhteiskunnan jatkuvan muutoksen ja kasvavien vaatimusten edessä. Puolangan purnaajien musta huumori kertoi juuri tästä. Silloin on vaarana, että tulevaisuuden toivo katoaa.

Keskeisintä on toivo. Ilman toivoa ei elämällä ole merkitystä eikä jatkuvuutta. Toivo syntyy monesti toisen ihmisen kohtaamisesta, yhteisten asioiden, huolien ja unelmien jakamisesta, kenties konkreettisesta avusta ja henkisestä tuesta. Merkillisellä tavalla siinä myös Jumala on läsnä ja tulee luoksemme synnyttäen toivoa tulevaisuuteen.

Elinvoimainen maaseutu tarjoaa elämisen mahdollisuuksia, tilaa yrittämiselle ja uusille ideoille, peruselinkeinojen arvostamista ja uskoa tulevaisuuteen. Se on asia, jonka puolesta kannattaa, ei vain puhua, vaan ponnistella yhdessä. Se vahvistaa toivoa tulevaisuudesta. Maaseudun hyvä ei rakennu ilman yhteistyötä. Hiippakuntani seurakuntia kiertäessä olen ilolla pannut merkille monin paikoin vireän kylätoiminnan. Voimistuvat Kylät –kampanja on hyvällä tavalla vahvistamassa tätä paikallistoimijoiden yhteistyötä.

Yhteistyössä puhutaan paljon kumppaneista ja kumppanuudesta. Sana ”kumppani” tulee latinan kielen sanoistacon, joka merkitsee ”kanssa, yhdessä”, japanis, joka merkitsee leipää. Kumppani siis merkitsee henkilöä, jonka kanssa leipä jaetaan. Yhteistyössä on aina kyse kumppanuudesta, siitä että rajalliset voimavarat käytetään kaikkien ja koko yhteisön yhteiseksi hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla. Silloin leivästä riittää kaikille. Silloin on tieto elämän jatkuvuudesta ja merkityksestä. Silloin on toivo tulevaisuudesta.

Seppo Häkkinen