Vain tasa-arvokysymys?

Avioliittolain muuttamista esittävästä kansalaisaloitteesta on keskusteltu paljon ja perusteita on esitetty puolesta ja vastaan. Kaikki mahdollinen on ehkä jo sanottu moneen kertaan. Haluan kuitenkin nostaa esille vielä joitakin näkökohtia.

Voimassa olevan lainsäädännön mukaan avioliitto on mahdollinen kahden, täysi-ikäisen (eräin poikkeuksin), eri sukupuolta olevan, ei lähisukulaisen, ei naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevan ihmisen välillä. Mielestäni avioliittolaki on jo nyt siinä mielessä täysin tasa-arvoinen ja yhdenvertainen, että jokaisella avioliiton edellytykset täyttävällä miehellä ja naisella on oikeus se solmia.

Huomionarvoista on, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksen eikä ihmisoikeustuomioistuimen mukaan avioliiton rajaaminen miehen ja naisen väliseksi ole syrjivää.

* * *

Entä eikö tasa-arvon vuoksi tulisi purkaa myös muut avioliittoon liittyvät rajaukset? Miksei tasa-arvoperusteilla hyväksyttäisi monenvälisiä (polyamorisia) suhteita avioliiton perusteeksi? Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto sanookin tavoitteensa suoraan: ”Suomeen on saatava tasa-arvoinen avioliittolaki, joka ei määrittele puolisoiden sukupuolta eikä lukumäärää.” Kansalaisaloitteen tekijätkään eivät tätä kiellä.

 Edelleen voi tasa-arvon nimissä kysyä, miksi avioliitto tulisi lainkaan kytkeä seksuaalisuuteen? Sisarukset tai ystävykset voivat olla toisiinsa kiintyneitä ja haluta taloudellista turvaa tai yhteistä adoptiota, vaikkei heillä ole parisuhdetta perinteisessä merkityksessä. Eikö silloin heitä syrjitä, jos avioliiton solmimista rajoitetaan?

Tasa-arvon vuoksi esitetään samaa sukupuolta oleville pareille adoptio-oikeutta. Mitä lapsen näkökulmasta on tasa-arvo tilanteessa, jossa lainsäädännöllä jo lähtökohtaisesti kyseenalaistetaan jokaisen lapsen perustava oikeus isään ja äitiin? 

* * *

Kun eduskunta päättää avioliittolaista, se ottaa kantaa suureen periaatteelliseen kysymykseen. Kaikissa kulttuureissa kaikkina aikoina avioliitto on tarkoittanut miehen ja naisen välistä liittoa. Avioliittokäsityksen muuttaminen merkitsee perustavaa muutosta siihen, mitä on pidetty yhteiskunnan perussoluna.

Myös uskonnollisia ja teologisia argumentteja olisi syytä arvostaa, erityisesti maassa, jonka arvopohja on perustunut kristinuskolle. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanta on selkeä: ”Kirkko kannattaa historiallisista, kulttuurisista ja teologisista syistä avioliittolain säilyttämistä nykyisellään.”

Kirkot ovat etiikassaan keränneet vuosisataisen kokemuksen, jonka arvot on koeteltu monissa murrosvaiheissa. Niissä ovat siivilöityneet kestävät elämänarvot sekä yksilön että yhteisön elämää varten.

Seppo Häkkinen