Uskonto on kulttuurin sydän

Kuluneen syksyn aikana julkisuudessa on käyty keskustelua uskonnon asemasta ja merkityksestä yhteiskunnassa. Yhä äänekkäämmiksi ovat tulleet äänenpainot, jotka vaativat uskontoa piiloon, pois julkisesta elämästä yksityiseen elämänpiiriin.

Esimerkkejä uskonnon työntämisestä marginaaliin ovat vaatimukset uskonnollisten symbolien poistamisesta julkisista tiloista, ruokarukousten lopettamisesta päivähoidossa sekä joulukuvaelmien esittämisen ja virsien laulamisen kieltämisestä kouluissa. Myös Raamatun asema ja merkitys on kyseenalaistettu.

Uskonnon merkityksen kieltäminen kertoo historiattomuudesta. Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen onkin todennut osuvasti: ”Kristinuskoa ei voi erotella suomalaisesta kulttuurista kuin perunanpaloja sopasta, siksi syvällä kristinuskon arvot ovat etiikassamme.”

Historiattomuus johtaa juurettomuuteen, jota on sanottu yhdeksi aikamme pahimmaksi vitsaukseksi. Juurien puuttuessa ihminen ajelehtii arvojen ja mielijohteiden ristiaallokossa.

Ihminen saa juuret, kun hänellä on historia. Se sitoo hänet osaksi yhteisöä, joka kurottaa ajassa taaksepäin. Vain sitä kautta voi suuntautua kohti tulevaa. Ilman historiaa ei ole nykyhetkeä eikä tulevaisuutta. Historian ymmärtäminen on itseymmärryksen edellytys, niin yksilölle kuin yhteisöllekin.

Kristinusko on eurooppalaisuuden ja suomalaisuuden sydän. Se on niin vahvasti kulttuurimme syvärakenteissa, ettei sitä saa sieltä pois kuin tuhoamalla samalla koko kulttuurimme. Siksi uskonnon julkisen merkityksen ja tehtävän kieltäminen koituu loppujen lopuksi ihmisen itsensä vahingoksi.

Joulu ilman uskontoa?

Joulun vietossa näkyy, että uskonto liittyy monella tavalla kulttuuriimme.

Ajanlaskumme määräytyy Jeesuksen syntymästä. Vuosiluvun kirjoittaessamme myönnämme – halusimme tai emme -, että kulttuurimme ja uskontomme lähtökohtana on tuon pienen lapsen syntymä. Asiaa ei muuta, vaikka lyhenteen ”j.Kr.” tilalla käyttäisimme joidenkin suosimaa ”e.a.a”-lyhennettä. Pikemminkin se näyttää historian kieltämiseltä.

Jouluajan juhlakulttuurimme on läpeensä uskonnollinen, vaikka se onkin saanut yhä enemmän kuorrutusta muista aineksista. Joulunvieton tavoissa, symboleissa ja koristeissa näkyy edelleen uskonnollinen ydin ja lähtökohta. Jos joulusta karsittaisiin kaikki uskontoon viittaava pois, mitä siitä mahtaisi jäädä jäljelle?

Levitessään kristinusko antoi uuden sisällön pakanallisille juhla-ajoille. Kristittyjen joulu syrjäytti 300-luvulla roomalaisen saturnaliajuhlan ja auringon palvontaan liittyneen Voittamattoman auringon päivän.

Pohjolassa tapahtui samoin. Kristillinen joulu työnsi syrjään talvipäivän seisauksen aikaan vietetyn pakanallisen jul-juhlan. Siitä periytyy skandinaavisiin kieliin joulun nimi. Viettämällä Kristuksen syntymäjuhlaa auringonjumalan päivänä ja vuoden pimeimpänä ajankohtana kristityt halusivat todistaa uskostaan. Kristus on luvattu vanhurskauden aurinko ja maailman valkeus.

Joissakin ateistisissa valtioissa on yritetty kieltää kristillisten ja ylipäänsä uskonnollisten juhlien viettäminen. Niiden tilalle on pitänyt luoda erilaisia korvikkeita tai etsiä muita juhlanaiheita. Neuvostovallan aikana Venäjällä juhlittiin joulun asemesta uutta vuotta ja joulupukin tilalla oli pakkasukko.

Riittäisikö muinaissuomalaisten keskitalven juhla meille joulun korvaajaksi? Kertoisimmeko siitä lapsillemme ja lapsenlapsillemme ja välittäisimme sen vieton perinteitä eteenpäin? Vai olisiko meillä vain markkinavetoinen massaviihdetapahtuma vuoden pimeimmän ajan piristäjänä?

Mikäli kaikki joulun uskonnolliset ja symboliset tavat ja sen varsinainen sanoma poistetaan, jää jäljelle tyhjiö. Kulttuurista on silloin leikattu sydän irti. Ilman sisältöä ja historiaa ei ole yhteistä kulttuuria, jota olisi mahdollista yhteisöllisesti siirtää sukupolvelta toiselle. ”Tavaton” kulttuuri tuntuu mahdottomalta.

Jouluevankeliumin viestit

Entä miten Raamattu on vaikuttanut kulttuurimme arvoihin? Esimerkiksi käy jouluevankeliumi, joka on aikansa oppineen lääkäri Luukkaan tallentama.

Jouluevankeliumi on paitsi uskonnollinen teksti, myös kulttuurihistoriaa ja kirjallisuutta. Joulun sisältämien kulttuuristen merkitysten käsittäminen on mahdotonta, jos ei tunne tätä joulun peruskertomusta. Ilman Luukkaan evankeliumin tuntemusta on mahdotonta ymmärtää vaikkapa länsimaisen maalaustaiteen tai musiikin historiaa.

Jouluevankeliumin merkitys on kuitenkin vielä syvemmällä. Sen keskeinen viesti on: Jouluna Jumala tuli ihmiseksi pelastaakseen meidät synnin, pahan ja kuoleman vallasta. Tämän Jeesus osoitti omalla toiminnallaan. Lapsella, naisella, orjalla, sairaalla, vammaisella ja jokaisella syrjään heitetyllä on sama ihmisarvo kuin kenellä tahansa.

Joulu on ihmisarvon juhla. Ihmisen arvo ei riipu asemasta, koulutuksesta, rodusta, sukupuolesta, syntyperästä, varallisuudesta… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Jokainen ihminen on Jumalan luomana ja lunastamana arvokas. Sen mukaisesti meidän on suhtauduttava toinen toiseemme.

Tällaisen ihmisarvon ja lähimmäisenrakkauden kristinusko on juurruttanut kulttuuriimme. Se ettemme yksilöinä tai yhteisöinä, emmekä edes kirkkona, kykene elämään täysin näiden arvojen mukaan, ei tyhjennä kristinuskon ratkaisevaa merkitystä.

Tänäkin jouluna jokaisella on lupa kuulla ja uskoa: olet arvokas ja ainutlaatuinen, tärkeä ja rakas juuri sellaisena kuin olet. Sitä varten Jumala tuli ihmiseksi. Se on juhlimisen arvoinen asia. Siksi vietämme joulua.

Seppo Häkkinen