Juhlapuhe Perheniemen evankelisen opiston 90-vuotisjuhlassa 9.11.2014 Iitissä

Kansanopistoilla on aina ollut selkeä ja vahva sivistystehtävä. Se on ilmaistu aiemmin kansansivistyksenä ja myöhemmin käsitteellä ”vapaa sivistystyö”. Perheniemen evankelisen opiston vaiheissa tämä on ollut ja on yhä merkittävä olemassaolon perusta. Juhlavuottaan viettävän opiston perusjuuria ovat evankelisuus, kansanopistoaate ja kansansivistys. Karjalan Kannaksella Kirvun pitäjässä 10.11.1924 toimintansa aloittaneen Sairalan Evankelisen Kansanopiston syntytaustalla oli evankelisen herätysliikkeen parissa virinnyt huoli maaseudun nuorisosta. Kansanopistovuosi sisälsi käytännönläheistä elämäntaitojen ja maatalouden perustaitojen opiskelua, jossa kristillinen sanoma oli läsnä. Kansanopistojen yleissivistävä merkitys maallemme on ollut merkittävä.

Mistä sivistyksessä on oikein kyse? Filosofian tohtori Seppo Niemelä on todennut, että ”Sivistys kuuluu kulttuurin ohella niihin huokoisiin käsitteisiin, jotka ovat houkuttaneet luomaan niistä satoja määritelmiä. Niiden keskeinen sisältö on kasvatuksen kautta omaksuttu tieto ja henkinen kehittyneisyys, sivistyneisyys. Tässä mielessä puhutaan opillisesta tai muodollisesta sivistyksestä, humanistisesta tai luonnontieteellisestä sivistyksestä, yleissivistyksestä tai akateemisesta sivistyksestä, sekä toisaalta puhutaan ihmisen sisäisestä kehittyneisyydestä ja kypsyydestä. Jälkimmäiseen saatetaan viitata ’sydämen sivistyksenä’ tai viisautena.” (Seppo Niemelä: Sivistystyö. 2008, s 23).

Vaikka sivistys on käsitteenä hankalan monitulkintainen, pohdin sitä seuraavassa kahdesta sanan alkuperään liittyvästä näkökulmasta. Niistä avautuvat yllättäen varsin vahvat merkityssisällöt myös kristillisen kansanopiston elämään.

Ensinnä sivistys-sanan juuret ulottuvat saksan kielen sivistystä tarkoittavaan Bildung-termiin. Sanana saksan kielen Bildung on juonnettu substantiivista Bild, suomeksi kuva, ja verbistä bilden, suomeksi kuvata, luoda, rakentaa, muokata. Näin Bildung merkitsee eräällä tavalla kuvaksi tulemista. Myös ruotsin kielen bildning sanan alkuperänä on nähty substantiivi ”kuva” (bild) sekä verbi ”kuvata” (bilda), synonyymina verbi ”muodostaa” (skapa, forma). Ruotsinkielisen sanan taustalla voidaan siis nähdä varsin samankaltainen kaksijakoinen viittaussuhde kuin saksan kielessäkin.

Tämän kuvan taustalla on raamatullinen ajatus ihmisestä Jumalan kuvana. Keskiajan ja uuden ajan alun käsite Bildung tarkoitti teologisessa käytössään Jumalan ja ihmisen suhteen määrittelyä. Latinaksi käytettiin eräitä nykyajankin paljon käyttämiä termejä kuten imago, imitatio, forma, formatio. Muun muassa saksalainen teologi ja mystikko Mestari Eckhart otti 1200–luvulla käsitteen käyttöön kuvaamaan kristillistä ajatusta Jumalan kuvan kehittymisestä ihmismielessä.

Valistuksen myötä 1700-luvulla Bildung-käsite maallistettiin. Ajatusyhteys 1800-luvun Bildungiin jatkui siten, että jokainen ihminen kantaa sisällään jonkinlaista jumalallista kipinää. Sivistys alettiin tulkita kuvaukseksi ihmiseksi tulemisesta.

Tätä taustaa varten kansanopiston sivistystehtävä voidaankin nähdä kolmiosaisena sivistysprosessina. Siinä tietojen, taitojen ja valmiuksien oppimista seuraa henkilökohtaisen ja luovan suhteen muodostaminen opittuun, mikä taas johtaa opitun hyödyntämiseen yhteiseksi hyväksi. (Seppo Niemelä: Sivistyminen. 2011, s 52).

Raamatun mukaan ihmisen erityisasema maailmassa perustuu siihen, että hänet on luotu Jumalan kuvaksi. Se merkitsee, että ihminen on tarkoitettu elämään Jumalan yhteydessä, rakastamaan lähimmäisiään ja hallitsemaa ja hoitamaan luontoa. Ihminen on arvokas, ikuisuutta varten luotu olento. Hän on elämästään ja teoistaan vastuussa Jumalalle.

”Jumalan kuva” ei siis merkitse jotain ominaisuutta ihmisessä. Kysymys on pikemminkin ihmisen asemasta Jumalan luomassa maailmassa. Ihmisen ja Jumalan välinen suhde on ainutlaatuinen. Ihminen on ainoa olento maailmassa, joka on tietoinen Luojastaan ja kykenee olemaan yhteydessä häneen. Hänet on kutsuttu jatkuvaan vuoropuheluun ja yhteyteen maailmankaikkeuden luojan ja ylläpitäjän kanssa. Jumalan kuvana ihminen on tarkoitettu tulemaan jatkuvasti sellaiseksi kuin Jumala on ihmisen tarkoittanut. Hänet on kutsuttu kasvamaan Kristuksen kaltaisuuteen. Syntiinlangenneessa maailmassa se ei täydellisesti toteudu, mutta syntiinlankeemuksen todellisuus ei muuta ihmisen kutsumusta tulla Kristuksen kaltaiseksi. Kerran käy ilmi, mitä kaikkea se merkitsee. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen kolmannessa luvussa luvataan: ”Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on.” (1. Joh. 3:2). Tästä avautuu huikea näköala kristillisen kansanopiston sivistystehtävään!

Toinen esille nostamani sana on sivistys. Suomen kielen sanana sivistys on omaperäinen luomus. Kielentutkija Martti Rapola on sanojen ensiesiintymisiä luodanneiden tutkimusten kautta selvittänyt, että sivistys-käsite esiintyi ensi kertaa suomalaisessa julkisessa keskustelussa 1820-luvun alussa. Turun Wiikko-Sanomissa kirjoitettiin tällöin kansan sivistymisestä, tapojen ja käytöksien sivistämisestä ja talonpoikaissäädylle kertyvästä sivistyksestä. Asialla oli lehden julkaisija ja toimittaja yliopiston historian apulainen Reinhold von Becker. Hänen jälkeensä sivistys-sanaa käytti 1830-luvun taitteessa Carl Axel Gottlund.

Rapolan tulkinnan mukaan sivistys-sanan ensimmäiset käyttäjät Becker ja Gottlund olisivat saaneet sytykkeen sanan käyttöön kansankielestä. Beckerin ja Gottlundin kotiseuduilla Keski-Suomessa ja Länsi-Savossa sivistäminen ja sivisteleminen ja muut erilaiset muodot ovat esiintyneet vanhoina, esimerkiksi pinnan viimeistelevää puhdistusta, pellavan harjaamista ja ulkonaisen esiintymisen kohentamista tarkoittavana kansankielisinä murresanoina. (Heikki Kokko: Sivistyksen varhaista käsitehistoriaa. Kasvatus&Aika 4/2010).

Suomen kielen sivistys-sanan etymologia liittyy pellavan viljelyyn. Korjatut ja kuivatut pellavan varret loukutetaan eli hakataan hajalle, jolloin niistä saadaan kuidut ja muut osat erilleen. Kun sitten prosessia jatketaan sivistämällä eli harjaamalla, kuidut puhdistuvat, silenevät ja oikenevat. Alun perin adjektiivi siveä viittaa siis korkealaatuiseen ja käyttökelpoiseen pellavakuituun.

Toinen yleisesti käytetty merkitys liittää sivistyksen siivoamiseen ja siistimiseen. Von Becker määritteli vuonna 1822 sivistämisen tapojen siistimiseksi. Silloin se sai likipitäen nykyisen merkityksensä. ”Sivistys” on palautettavissa sanaan ”siveä”, joka tarkoittaa moraaliltaan moitteetonta, säädyllistä, puhdasta, tyyntä ja nöyrää. Sivistäminen oli pyrkimystä tällaiseen elämään.

Näin tulkittuna sivistystehtävään liittyvät ne monenlaiset tiedot ja taidot, joita kansanopistoissa opiskellaan. Tärkeää on kuitenkin katsoa niiden taakse ja muistaa, että sivistys on pohjimmiltaan enemmän. Sivistynyt ihminen on nöyrä. Nöyryys ilmenee kunnioituksena elämää ja muita ihmisiä kohtaan, toisten huomioon ottamisena ja pyrkimyksenä ymmärtää heitä. Nöyrällä on kykyä nähdä ja arvioida asioita useammasta näkökulmasta. Tällaiseen nöyryyteen pystyy sisäisesti vapaa, vahva ja kypsä ihminen, jolla on terve itsetunto. Kristillisen uskon mukaan sisäisesti vapaa on se, joka on saanut syntinsä anteeksi Jeesuksen pelastustyön tähden niin Jumalan kuin ihmisten edessä. Sellainen ihminen on saanut kokea ehtoja asettamattoman rakkauden, armon, vapauttavan voiman.

Ihminen on Jumalan luoma, josta käsite ”Jumalan kuva” (Bildung) muistuttaa. Ihminen on myös Jumalan lunastama, josta käsitteen ”sivistys” alkuperä muistuttaa. Siksi Perheniemen opiston ja Toveriliiton tunnussana liittyy olennaisesti tähän: ”Meillä on lunastus”. Samaa opiston tunnuslaulu julistaa selkein sanoin: ”Vain sun veres Jeesus on turvana mulla…”. Tästäkin avautuu huikea näköala kristillisen kansanopiston sivistystehtävään.

Hyvät juhlavieraat. Filosofi, tietokirjailija Eero Ojanen on todennut, että sivistyksen kova ydin on ’sydämen sivistys’. ”Se on hiljainen, arvokas, elämää ylläpitävä, nöyrä mutta omasta arvostaan ja itsestään tietoisena myös ylpeä asenne. Sydämen hiljaisen sivistyksen synty ja ylläpito on kaiken muun sivistyksen tehtävä. Sivistys ei ole vain yhteiskunnallinen projekti vaan se on ihmisyksilön asia. Sydämen sivistys kertoo sen, että sivistys ei ole ulkoista oppineisuutta, ei hienostelevaa käytöstä eikä joidenkin mielivaltaisesti määräämää etikettiä. Sivistys on ihmisen yksinkertaista ihmisarvoa, arkipäivän hienostuneisuutta, joka lähtee siitä, että ihminen tuntee oman arvonsa ja toisten arvon, osaa kunnioittaa elämää.” (Eero Ojanen: Onko meillä malttia sivistykseen? 2000).

Filosofian tohtori Seppo Niemelän sanoin: ”Sivistys on muutosvoima kohti parempaa maailmaa.” (Seppo Niemelä: Sivistyminen. 2011, s 46). Kansanopistojen sivistystehtävä on siksi tärkeä sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Tätä tehtävää Perheniemen evankelinen opisto on osaltaan hoitanut 90 vuotta. Tänään on syytä kiitokseen kuluneista vuosikymmenistä. Mikkelin hiippakunnan puolesta onnittelen Perheniemen evankelista opistoa. Siunatkoon hyvä Jumala tätä opistoa myös tulevaisuudessa.