Uskonnollisuuden muutos haastaa kirkon

Helluntai on kristillisen kirkon syntymäpäivä. Jeesuksen antama lupaus Pyhän Hengen vuodattamisesta täyttyi. Kristinuskon leviäminen alkoi. Kirkko alkoi kasvaa ja laajeni vuosisatojen aikana maailmanlaajuiseksi yhteisöksi.

Maailman väestöstä noin joka kolmas on kristitty. Kristinusko on maailman suurin uskonto, jolla on 2,3 miljardia kannattajaa. Mikä on sen tulevaisuus Suomessa?

Helluntain alla julkistettiin tuorein suomalaisten uskonnollisuutta kartoittava tutkimus. Muutaman vuoden välein toistettavia kyselyjä on tehty vuodesta 1976 lähtien. Pitkä aikajänne mahdollistaa uskonnollisuuden muutosten arvioinnin.

Uusimman kyselyn mukaan kirkkoon ja sen luomiin perinteisiin suhtaudutaan myönteisesti, mutta usko kristillisiin opetuksiin on entistä vähäisempää. Oppiin pitäytyvien osuus on Suomessa laskenut useiden vuosikymmenten ajan. Sen sijaan uskonto on monelle osa suomalaista kulttuuria, perinnettä ja elämäntapaa. Suvivirttä halutaan laulaa, mutta uskoa Jumalaan sävyttää epävarmuus.

Hätäisimmät ovat ehtineet tulkita kyselytutkimuksen tulokset merkiksi uskonnon vähittäisestä katoamisesta. Tulkinta on virheellinen, sillä tilanne koko maailman mittakaavassa on päinvastainen.

Kiinnostus uskontoa kohtaan on kasvanut. Myös kristinusko kasvaa, tosin sen painopiste on siirtynyt Euroopan ulkopuolelle. Länsi-Euroopan heikkenevä kristillisyys on poikkeus, sillä Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa uskonnot ovat voimissaan. Suomessa tilanne seurailee muuta Länsi-Eurooppaa.

Tutkimustuloksista voi päätellä, että suomalaisilla on entistä jännitteisempi suhde kirkkoon. Kristinuskon kulttuurinen ulottuvuus on edelleen vahva, kuten suvivirren ja kristillisen juhlaperinteen arvostus kertovat. Valtaosa suhtautuu myönteisesti myös kirkon yhteiskunnalliseen rooliin. Samaan aikaan uskon katsomuksellinen ulottuvuus heikkenee.

Taustalla on nähtävissä monien kristillistä katsomusta tukevien sosiaalisten tekijöiden heikkeneminen. Erityisesti uskonnollinen kotikasvatus on vähentynyt. Jos vanhemmat itse ovat saaneet vain vähän uskonnollista kasvatusta, he antavat sitä vieläkin vähemmän lapsilleen.

Kontaktit kirkkoon varsinkin perheettömillä nuorilla aikuisilla ovat ohuet. Koska sosiaaliset uskoa tukevat tekijät puuttuvat, ihmiset ovat entistä alttiimpia julkisen mielipideilmaston muutoksille ja median kautta syntyville mielikuville, ovat ne sitten tosia tai virheellisiä.

Suomalaisten uskonnollisuuden muutos haastaa kirkkoa monella tavalla. Ensinnäkin kristillisen kasteen ja kasvatuksen asemaa on vahvistettava. Tärkeintä on tukea kotien antamaa kasteopetusta. Tämä on myös yhteiskunnallisesti merkittävää, sillä uskonnollisen vakaumuksen tuomaa moraaliresurssia ei ole varaa hukata.

Toiseksi kristillisen uskon merkitystä tulee sanoittaa tavalla, joka auttaa ihmistä näkemään sen yhteyden omaan elämään. Ihmisen perustarpeet ja -kysymykset eivät ole muuttuneet. Kristinuskolla on antaa vastauksia, jos uskosta osataan kertoa oikealla tavalla, sanoin ja teoin.

Kolmanneksi on muistettava uskon luonne. Kirkolla on selkeä oppi, josta sen on pidettävä kiinni ollakseen uskollinen olemukselleen. Siitä ei seuraa, että rohjetakseen uskoa Jumalaan on hallittava koko dogmatiikka tai oltava sataprosenttisen varma kaikista uskonkappaleista. Tätä taustaa vasten hämmästyttävän suuri enemmistö suomalaisista on ”jumalaorientoituneita”, kuten teologian tohtori Petri Järveläinen on todennut.

Usko ei ole ensisijaisesti totenapitämistä, vaan turvautumista. Tärkeintä ei ole uskon laatu tai määrä, vaan uskon kohde: Jumala, johon luotan ja jonka varaan laitan toivoni, kaikesta epäilystäni ja epävarmuudestani huolimatta.

Helluntai viestii siitä, että niin kirkon elämä kuin ihmisen usko ovat Pyhän Hengen työtä. Kirkon tulevaisuus on pohjimmiltaan hänen varassaan. Vanhan helluntairukouksen pyyntö on uskonnollisuuden muutosten keskellä entistä ajankohtaisempi: ”Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.”

Seppo Häkkinen

Mikkelin hiippakunnan piispa