Siunauskappeli on kohtauspaikka. Se on ensinnä kuoleman ja surun kohtauspaikka. Tuskin paikkakunnalla on toista rakennusta, jossa on itketty ja surtu niin paljon kuin siunauskappelissa. Rakkaan ihmisen menetys tekee kipeää. Kuolemaa ei voi väistää. Suru on kohdattava. Hyvin konkreettisella tavalla se tulee ilmi kappelissa, jossa läheinen ihminen siunataan hautaan. Täällä ovat totta Psalmin sanat: ”Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä. Opeta minua ymmärtämään, kuinka katoavainen minä olen!” (Ps. 39:5) Siunauskappeli on kuoleman ja surun kohtauspaikka.

Siunauskappeli on myös ajan ja ikuisuuden kohtauspaikka. Siunaustilaisuudessa arkun ääressä tulee näkyvästi esille tosiasia, kuinka lyhyt on ihmisen elämä. Täällä on siunattu ja siunataan kaikenikäisiä ihmisiä, syntymättömästä ihmistaimesta elämästä kylliksi saaneeseen vanhukseen. Jokainen ihmiskohtalo kertoo elämän rajallisuudesta. Psalmin sanoin: ”Vain kourallisen päiviä sinä annoit minulle, elämäni on sinun silmissäsi kuin ohikiitävä hetki.” (Ps. 39:6) Samalla tässä kappelissa julistetaan, ettei kaikki pääty kuolemaan. Ihminen on ikuisuusolento. Kuolema on kuin portti toisenlaiseen todellisuuteen. Siunauskappeli on ajan ja ikuisuuden kohtauspaikka.

Siunauskappeli on ihmisen ja Jumalan kohtauspaikka. Kristillisessä hautaan siunaamisessa ihminen on Jumalan edessä. Kappelissa hän on kenties heikoimmillaan, surun ja kuoleman kohdanneena. Avuttomana ihminen kysyy psalmin sanoin:”Herra, onko minulla vielä toivoa? Kaikki on sinun varassasi. Kuule rukoukseni, Herra, ota vastaan avunhuutoni. älä ole kuuro minun itkulleni!” (Ps. 39:8,13) Kuoleman voittajan, ylösnousseen Jeesuksen vastaus on lohduttava: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11:25-26) Siunauskappeli on ihmisen ja Jumalan kohtauspaikka.

Siunauskappeli on vielä ihmisten keskinäisen kohtaamisen paikka. Täällä kohtaavat sukulaiset, työtoverit, tuttavat saattaessaan läheistään hautaan. Usein kiitollisuus poismennyttä rakasta kohtaan täyttää mielen niissä kohtaamisissa. Tämä kappeli on myös monen seurakunnan työntekijän työpaikka. Täällä te kohtaatte omaisensa tai ystävänsä menettäneitä ihmisiä. Usein tunnette oman avuttomuutenne ja heikkoutenne. Sanoja ei tahdo löytyä kaikkiin niihin tilanteisiin, joiden edessä olette. Tehtävänne on kulkea silloinkin ihmisten rinnalla. Muistakaa, että niissäkin tilanteissa Jumala itse on salatulla tavalla läsnä.

Ruotsalaisen piispa Bo Giertzin romaanissa Kalliopohja nuori pappi on häpeissään siitä, että saarnaa valmistaessaan hän on käyttänyt runsaasti Schartaun postillaa. Siihen vanha, kokenut kirkkoherra toteaa: ”Hyvällä saarnamiehellä pitää aina olla joku takanaan.” Julistaessanne tässä siunauskappelissa kuolleiden ylösnousemusta ja iankaikkista elämää takananne on Raamattu, apostolit ja itse ylösnoussut Jeesus Kristus. Siunaavan papin selän takana on lasimaalauksen tyhjä risti muistuttamasta ylösnousemuksen ja kristillisen toivon todellisuudesta.

Hyvät seurakuntalaiset. Arkkitehti Bertel Strömmerin suunnittelema Heinolan siunauskappeli on vuodesta 1955 lähtien palvellut surun ja kuoleman, ajan ja ikuisuuden, ihmisen ja Jumalan sekä ihmisten keskinäisen kohtaamisen paikkana. Edellisen kerran tätä rakennusta korjattiin vajaat neljä vuosikymmentä sitten. Silloin uudistettu siunauskappeli vihittiin uudelleen käyttöön 16. helmikuuta 1975. Kuluneiden vuosikymmenten aikana siunauskappelin kunnostus on tullut ajankohtaiseksi teknisten korjausten, pintamateriaalien uusimisen ja toiminnallisten parannusten vuoksi. Kiitollisina ajattelemme teitä kaikkia, jotka olette osallistuneet eri tavoin korjaushankkeen toteuttamiseen.

Tänään otetaan kirkollista tapaa noudattaen tämä uudistettu Heinolan siunauskappeli käyttöön Jumalan sanalla ja rukouksella. Pyyntömme on, että tämä rakennus voisi toimia rauhan, lohdutuksen ja toivon paikkana.

Seppo Häkkinen