”Ihmisellä on kolme kotia, äidin kohtu, maa ja taivas. Ensimmäisessä häntä kasvatetaan toista varten ja toisessa kolmatta varten. Onnellinen se joka tuo maailmaan kauniskasvuisen ruumiin, mutta tuhat kertaa onnellisempi on se, joka vie taivaaseen sorean sielun.”

Näin totesi 1600-luvulla elänyt tšekkiläinen Johan Amos Comenius. Hän oli kasvatusajattelija, pedagogi ja teologi.Meille uutta toimikautta aloittaville Kirkon kasvatuksen ja perheasioiden toimikunnan jäsenille ja yksikön työntekijöille hänen ajatuksensa avaavat kolme tärkeää näkökulmaa. Ne eivät ole mikään ohjelmanjulistus, vaan pikemminkin muutama ”kurkistusaukko” asioihin, joita pidän ajankohtaisina.

Viime aikoina julkisessa keskustelussa on aivan aiheellisesti ollut esillä lasten ja nuorten syrjäytyminen. On kiistelty tasavallan presidentin Sauli Niinistön käynnistämästä Ihan tavallisia asioita – kampanjasta. Syrjäytymiskeskustelussa on unohtunut se peruslähtökohta, että jo ennen syntymää voidaan lapsen elämään vaikuttaa vahvasti. Varhainen vuorovaikutus on merkittävää ihmisen koko elämälle.

Reilu viikko sitten (21.10.2012) Iltalehti uutisoi, että tanskalaisäidit matkustavat Ruotsiin abortoimaan väärää sukupuolta olevan sikiön. Tanskassa on mahdollista selvittää sikiön sukupuoli 14. raskausviikolla ja Ruotsissa abortin saa syytä kertomatta 18. raskausviikkoon saakka. Tämä uutinen pysäytti minut. Olemme kauhistelleet tietoja ”väärää” sukupuolta olevien sikiöiden abortoinnista ja syntyneiden lasten hylkäämisistä Aasian maissa, varsinkin Kiinassa. Nyt saamme tietää, että ihmisarvo voi olla heikoissa kantimissa Pohjoismaissakin.

Comeniuksen mukaan ihmisen ensimmäinen koti on kohtu. Lapsi tarvitsee suojelua jo ennen syntymäänsä. Odotusaika ja pikkuvauva-aika luovat pohjaa perusturvallisuudelle. Kristillisen uskon korostama elämän pyhyyden kunnioitus ja jokaisen loukkaamaton ihmisarvo on asia, jonka on syytä olla kirkon agendalla.

Comeniuksen mukaan toinen ihmisen koti on maanpäällinen koti, se jossa ihminen kasvaa ja varttuu. Yleisinhimillinen kokemus, vuosituhantinen traditio ja lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että koti ja perhe ovat ihmiselle äärimmäisen tärkeitä. Siksi yhteiskunnassa perheitä on tuettava kaikin tavoin. Niiden hyvinvointi heijastuu suoraan yhteiskunnan yleiseen hyvinvointiin. Hyvä perhe-elämä on paras kasvattaja. Herkin mittari perheiden pahoinvoinnista ovat lapset ja nuoret. Siksi meidän on kirkkona rohkeasti puolustettava ja tuettava perhettä. Meillä ei ole mitään häpeämistä arvopohjassamme, vaikka se merkitsisi nykyaikana vastavirtaan kulkemista.

Seurakuntien elämässä lapsi- ja nuorisotyö, kasvatustyö, perhetyö ja perheneuvonta ovat yhteenlaskettuina suurin työala. Ne ovat myös seurakuntalaisten arvostamia toimintamuotoja. Siksi niiden kehittäminen on tulevaisuudessa yhä merkittävämpää.

Lapsuuden ja nuoruuden sekä perheiden puolustaminen ja tukeminen on kirkolle tärkeä asia. Se merkitsee myös kirkon omassa toiminnassa näiden työalojen arvostamista ja kehittämistä.

Kolmas ihmisen koti on taivaan koti. Jokaisella lapsella on oikeus uskoon eikä Jumalaa pidä työntää syrjään kasvatuksesta. Kirkkona on tehtävämme pitää esillä uskomme totuutta, kuinka me olemme ”varten taivasta luotu” (virsi 490:4).

Turvallisuus on ihmisen perustarve, niin lapsen, nuoren kuin aikuisenkin. Yksi elämän perusturvallisuuden tekijä on luottamus Jumalaan ja hänen huolenpitoonsa. Tätä taustaa vasten on huolestuttavaa, että viime vuosien aikana kasteiden määrä on vähentynyt ja kotien kristillinen kasvatus heikentynyt. Nämä ovat kiireellisimpiä ja tärkeimpiä kristillisen kasvatuksen alueita, joihin on tartuttava voimakkaasti.

Lapsissa Jumala on antanut vanhemmille arvokkaan luottamustehtävän. Siihen on suorastaan käsky: ”…opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matt. 28:20) Lasten kasvattaminen sekä maata että taivasta varten on pyhä kutsumus. Apostoli Paavalikin asetti perheen hoitamisen muiden palvelutehtävien edelle (1. Tim 3:5) Se on terveellinen malli nykyisen hektisen ja levottoman ajan sekä yksilön omien tarpeiden ympärille uppoutuvan itsekeskeisyyden keskellä.

Ensi lauantaina vietämme pyhäinpäivää. Paraskaan koti ei kestä ikuisesti, vaan sukupolvi toisensa jälkeen lähtee täältä. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo: "Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa, mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. (Joh. 14:1-3) Ajallinen kotimme ei ole pysyvä. Vain taivaallisen Isämme koti on ikuinen. Sinne Jeesus on mennyt valmistamaan meille paikan. Taivaan koti on kolmas kotimme.

Kirkon luovuttamaton tehtävä on todistaa toisesta todellisuudesta, Jumalan ja iankaikkisuuden todellisuudesta. Sitä tehtävää ei kukaan eikä mikään muu yhteisö pidä esillä. Se on kirkon erityinen kutsumus.

”Ihmisellä on kolme kotia, äidin kohtu, maa ja taivas. Ensimmäisessä häntä kasvatetaan toista varten ja toisessa kolmatta varten. Onnellinen se joka tuo maailmaan kauniskasvuisen ruumiin, mutta tuhat kertaa onnellisempi on se, joka vie taivaaseen sorean sielun.”

Seppo Häkkinen