Noin 45 vuotta sitten kiipesin isoja, puisia tikkaita pitkin Juvalla Koikkalan mummolan vintille. Eihän sitä ikinä tiedä, millaisia aarteita löytää vintiltä, kellarista, liiteristä, autotallista tai romuvarastosta. Tämän totuuden jokainen pikkupoika tuntee.

Minun tutkimusretkeni mummolan vintille tuotti tulokseksi kasan tuohisia ”tötteröitä” ja tuohesta ommeltuja ”pikkukukkaroita”. Löysin ullakolta ilmeisesti isoisäni tekemiä verkkokalastukseen tarpeellisia esineitä. Tötterön muotoinen tuohikieppi pujotettiin verkon yläpaulaan kohoksi, jotta verkko pysyy oikealla korkeudella. Pienen tuohisen kukkaron sisään laitettiin kiviä painoksi. Tuohikukkaro kiinnitettiin alapaulaan pitämään verkko suorana oikeassa syvyydessä.

Laitoin löytämäni aarteet talteen ja ne ovat kulkeneet mukanani vajaat viisi vuosikymmentä. Ne muistuttavat siitä, että tarvitsemme elämässämme pinnalla pitäviä kohoja ja paikalla pitäviä pohjapainoja. Ilman kohoja elämän myrskyt ja vastoinkäymiset painavat pinnan alle, vievät elämänilon sekä elämisen mielen ja tarkoituksen. Ihminen tarvitsee asioita, jotka luovat iloa, toivoa, elämänuskoa. Ilman pohjapainoja puolestaan ihminen ajelehtii muiden ihmisten tai aatteiden armoilla vailla päämäärää. Ihminen tarvitsee sellaisia elämänarvoja, jotka luovat turvaa, kestävyyttä ja pysyvyyttä. Erityisesti tällaisia pohjapainoja tarvitaan silloin, kun eletään muutosten ja murrosten keskellä, on sitten kyse yksityisen ihmisen tai yhteisön muutoksesta.

Tämän viikon psalmissa (Ps. 78:1–8) kehotetaan:

Kuuntele, kansani, mitä opetan, tarkatkaa sanojani, te kaikki.  Minä aion esittää viisaiden mietteitä,   tuon julki menneisyyden arvoituksia,vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, joista isämme ovat meille kertoneet.  Me emme salaa niitä lapsiltamme   vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta,   Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt. Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa  ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,   jotta tulevakin polvi ne tuntisi,jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen.  Jumalaan heidän tulee turvautua,   muistaa, mitä hän on tehnyt,   ja noudattaa hänen käskyjään,jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset, jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.

Psalmin viesti on selkeä. Vanhempien ja kasvattajien tehtävä on välittää traditiota eteenpäin kasvavalle sukupolvelle. Näin Suomessa on tähän asti toimittu. Maassamme on vuosisatojen ajan opetettu kristinuskosta nousevia hyvän elämän arvoja. Ne on koeteltu mitä erilaisimmissa tilanteissa. Ne sopivat edelleen nykyihmisen kohoiksi ja pohjapainoiksi kaikenlaisissa elämän myrskyissä. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus oppia hyvän elämän edellytykset.

Jokin aika sitten kuuntelin Venäjän ortodoksisen kirkon arkkipiispa Markin esitelmän ”Kristillinen kasvatus on työtä ikuisuuden nimessä”. Siinä hän pohti muun muassa sitä, kuinka lapsen kasvattamatta jättäminen merkitsee itse asiassa suvun kuolemista. Arkkipiispa Mark totesi, että vanhempi, joka kieltäytyy kasvattamasta lastaan, tuhoaa oman sukunsa. ”Näiden lapsista tulee vanhempiensa seuraajia vain puhtaan biologiselta kannalta, mutta ei suvun jatkajia – heistä ei tule tiettyjen arvojen ja asenteiden välittäjiä. Tässä näkyy, kuinka suku kuolee, sillä suku ei kuole sukupuuttoon silloin, kun biologinen suvunjatkaminen katkeaa, vaan silloin, kun suvulle ominaisten asenteiden ja hengellisten ja moraalisten arvojen jatkuvuus katoaa.”

Psalmin opetus on mitä ajankohtaisin, sillä kotikasvatus periytyy, myös kristillinen kasvatus. Ne jotka ovat sitä saaneet, jatkavat perinnettä uusille sukupolville. Vastaavasti kristillistä kasvatusta vaille jääneet eivät halua sitä opettaa lapsilleen tai ovat neuvottomia kristillisen kasvatuksen kanssa. Viime vuosina kristillinen kasvatus on ohentunut nopeasti. Kotien kristillinen kasvatus on kiireellisimpiä ja tärkeimpiä alueita, joihin kirkossamme on tartuttava voimakkaasti. Onneksi monissa seurakunnissa onkin ryhdytty toimenpiteisiin.

Hyvän elämän edellytyksiin kuuluu myös sen ymmärtäminen, että kristinuskon keskeisin viesti ei ole arvoissa, vaan armossa. Siksi kristinuskon ytimessä ei ole aate tai ideologia, vaan uskomme keskus on henkilö. Vanhan kristinopin ensimmäinen kohta kuuluu: ”Jumala on luonut ihmisen elämään hänen yhteydessään. Sentähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa. Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.” (KO 1).

Savolaisilla on tapana sanoa: ”Tuskin kukaan on täydellinen, tai ainakin meitä on harvassa.” Harvassa taitavat olla ne, joilla aina olisivat kohot ja pohjapainot järjestyksessä. Silloin kun elämää pinnalla pitävät kohot ovat kadonneet tai vakautta luovat pohjapainot hävinneet, silloin kun olemme sotkeneet omat ja ehkä toistenkin asiat, silloin kun emme yllä hyvään elämään, saamme itse muistaa ja muillekin opettaa, että juuri meitä syntisiä, puutteellisia ja epätäydellisiä varten Jeesus on tullut maailmaan. Hän on tullut armahtamaan, antamaan anteeksi, antamaan voimaa elämään ja viemään kerran perille taivaan kotiin. Tämä sanoma on tarkoitettu myös tulevalle sukupolvelle opetettavaksi. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus kuulla evankeliumi Jeesuksesta. Siksi Jeesus sanoi vakavasti: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä” (Mark. 10:13-16).