Viimeisen puolentoista viikon aikana on kirkosta eronnut yli 20 000 ihmistä. Eduskunnan äänestys avioliittolain muuttamisesta sai aikaan erovyöryn. Tapahtunutta ovat arvioineet niin tutkijat ja toimittajat kuin kadunmiehet ja kirkon edustajat. Sekä seurakunnissa että tuomiokapituleissa on otettu vastaan ihmisten palautetta. En ole saanut mistään muusta asiasta niin paljon yhteydenottoja kuin eduskunnan äänestystuloksesta, vaikka itse asia ei välittömästi kirkkoa koske.

Savon Sanomien pilapiirtäjä Toivanen esitti yhden selityksen kirkosta eroamisille piirroksessaan (3.12.2014), jossa oli kellotapulin edessä sisäministeri Päivi Räsänen ja kansanedustaja Timo Soini puettuina variksenpelättimiksi. Heidän edessään oli arkkipiispa Kari Mäkinen, joka lausui: ”Meillä on työnjako: Nuo karkottavat tapauskovaiset ja naakat, minä karkotan änkyrät.”

Sekä arkkipiispan että pääministerin avioliittolain muuttamiseen liittyneitä julkisia puheenvuoroja onkin arvosteltu kriittisesti ja pidetty niitä heidän asemassaan harkitsemattomina. Moni on ihmetellyt kirkon avioliittonäkemyksen peittymistä kirkosta tulleisiin ristiriitaisiin viesteihin. Viime vuosina meillä on alettu yhä enemmän puhua ”moniäänisestä kirkosta” jonkinlaisena ihanteena tai normaalitilana. Moniäänisen kirkon heikkoutena on kuitenkin kirkon yhteisesti päätettyjen näkemysten katoaminen monien muiden äänien joukkoon.

Toisen selityksen kirkosta eroamiselle esitti Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Karlsson (3.12.2014). Hänen piirroksessaan mies seisoi linja-autopysäkillä ja soitti kännykällään: ”Kuulkaas, jos ei se bussi kohta tule niin minä kyllä eroan kirkosta!” Seksuaalivähemmistöjä koskevassa yhteiskunnallisessa keskustelussa kirkosta on tullut sijaiskärsijä. Muutaman vuoden takainen Ajankohtaisen Kakkosen Homoilta (2010) osoitti, että yhteiskunnallinen keskustelu homoseksuaalisuudesta muuttuu pian keskusteluksi kirkosta, sen liberaalisuudesta tai vanhoillisuudesta. Koska kunnasta tai valtiosta ei voi erota, protestoidaan eroamalla kirkosta. Yksilöllisyyttä korostava aika nostaa ihmisen itsensä mittariksi. Kun ”minä” on kaiken mitta, riittää kirkosta eroamiseen myöhässä oleva bussi tai yksittäinen ”korvaan särähtänyt”, minun arvojani loukkaava puheenvuoro.

Kolmannen selityksen kirkosta eroamiseen antoi media-assistentiksi opiskeleva 22-vuotias Juha Leskinen. Hän erosi kirkosta avioliittolain muutokseen liittyvän keskustelun aikana. Hän sanoi lehtihaastattelussa: ”En kuitenkaan koe kapinoivani. En vain näe enää mitään syytä kuulua kirkkoon.” (Savon Sanomat 2.12.2014) Tässä on kirkon jäsenyyden suurin haaste. Kirkosta erotaan, kun koetaan, ettei kirkolla instituutiona ole eroajalle mitään merkitystä. Toisena syynä ovat maailmankatsomukselliset syyt: se, että henkilö ei usko kirkon opetuksiin eikä koe itseään uskonnolliseksi ihmiseksi. Lähes yhtä tärkeä syy on haluttomuus maksaa kirkollisveroa, joskin tämä linkittyy kiinteästi edellä mainittuihin syihin. (Haastettu kirkko, s 87). Kirkon tutkimuskeskuksen vt. johtaja Hanna Salomäki toteaa, että ”Kirkon tulee kyetä vastaamaan kysymykseen, miksi siihen pitäisi kuulua. Erityisesti tämä on tärkeää nuorten ikäluokassa, jossa jäsenyyttä voimakkaimmin arvioidaan.” (Leikkauspintoja kirkon jäsenyyteen, s 21).

Viime vuosien kehitys osoittaa, että kirkkoon kuulumiselle haetaan ensisijaisesti henkilökohtaista merkitystä. Katsomuksellinen elementti on olennaista merkityksen synnyttäjänä. Jos tämä puuttuu, pelkkä perinne tai kulttuurinen merkitys eivät pidemmän päälle riitä pitämään kirkkoon kuulumista tarpeellisena. (Haastettu kirkko, s 411-412). Kirkon ei sen vuoksi pidä piilottaa hengellistä sanomaansa. Kirkon sanoman ydin, usko Jumalaan, ei jouda romukoppaan tai alennusmyyntiin.

Lähestyvä joulun juhla-aika on pääsiäisen ja helluntain ohella kirkkovuoden tärkeintä aikaa. Joulun sanoma ihmiseksi syntyvästä maailman Vapahtajasta on kristinuskon ydintä. Joulunaika tarjoaa kirkolle mahdollisuuden pitää yllä ja synnyttää merkityksiä. Sitä tehtävää joulunajan jumalanpalvelukset, jouluhartaudet ja Kauneimmat joululaulut –tilaisuudet palvelevat.

Kuluneen syksyn aikana kirkko on halunnut muistuttaa siitä hyvästä, jota se tekee. Usko hyvän tekemiseen oli seurakuntavaalien teemana. Jäsenyyden kannalta onkin tärkeää pitää aktiivisesti esillä kirkon tekemää hyvää. Kirkossa olemme usein liian vaatimattomia. Kirkon tekemä palvelutyö ei helposti ylitä uutiskynnystä. Seurakuntien arkinen työ ansaitsee suuremman julkisuuden kuin mitä se tällä hetkellä saa. Kirkon kasvattava ja auttava työ niin kotimaassa kuin kansainvälisesti tukee kirkon jäsenyyttä. Se on monille syy kuulua kirkkoon.

Olisiko nyt kuitenkin aika tuoda entistä vahvemmin ja selvemmin esille, mitä hyvää Jumala tekee? Olisiko nyt aika julistaa yksinkertaista evankeliumia Jeesuksesta? Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala lähetti ainoan poikansa maailmaan pelastamaan meidät synnin, pahan ja kuoleman vallasta. Jeesuksessa näkyy Jumalan ihmisrakkaus ja hyvyys. Joulun evankeliumin sanoin: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2:11). Vapahtaja voi antaa elämälle merkityksen ja sisällön. Usko häneen johtaa rakastamaan lähimmäistä ja tekemään hyvää. Armahdettu voi armahtaa toista ja rakastettu voi rakastaa toista.

Joulun sanomassa on kyse siitä, että Jumala tekee hyvää. Joulu tarkoittaa sitä, että armo tuli maailmaan, ja sen mukana toivo.