MTK:n liittokokouksen aamuhartaus 29.6.2012 Savonlinnan tuomiokirkossa

Viime huhtikuussa oli Länsi-Savossa (13.4.2012) haastateltu kolmea eteläsavolaista maatalousyrittäjää. Haastatteluissa oli paljon myönteistä, tulevaisuudenuskoa ja luottamusta. Se rohkaisi maaseudun tilanteesta kiinnostunutta lukijaa. Mutta samalla yksi asia jäi vaivaamaan mieltä. Jokainen haastateltu puhui epävarmuudesta. Karjatilan isäntä Kangasniemeltä sanoi: ”Kaikki on kuitenkin elämässä aika epävarmaa.” Maitotilan emäntä Ristiinasta totesi: ”Se tarkoittaa epävarmuutta siitä, onko tullut jotain uutta. … Maanviljelijän elämässä ei ole sellaista jatkuvaa oloa. Koko ajan pitää ajatella, loppuuko tämä.” Toinen maitotilan emäntä Ristiinasta mainitsi: ”Se jatkuvuus elämästä puuttuu, tai sellainen varmuus.”

Lehtihaastattelu jäi pyörimään ajatuksissani. Monien maaseudun myönteisten näköalojen keskellä kaikille yhteistä oli kokemus epävarmuudesta. Yhteiskunta on asettanut maaseutuyrittäjälle entistä enemmän paineita. Tämä näkyy esimerkiksi ympäristöön, eläinten hyvinvointiin ja tukiehtoihin liittyvissä kysymyksissä. Maa- ja metsätalousyrittäjän työn luonne on muuttunut lyhyessä ajassa ja työn vaatimukset kasvavat koko ajan. Osaamisen tarve lisääntyy. Yhteiskunnan, talouden, markkinoiden ja maatalouspolitiikan suuret muutokset vähentävät työn- ja elämänhallinnan tunnetta. Epävarmuus tulevaisuudesta murentaa hyvinvointia ja mielenrauhaa.

Epävarmuus kuormittaa lähimpiä ihmissuhteita ja perhettä, ei siis vain ammatillista elämänulottuvuutta, vaan myös yksityiselämää. Elämä on loppujen lopuksi arvaamatonta, lehtihaastattelun isännän sanoin: ”Kaikki on kuitenkin elämässä aika epävarmaa.” Perusturvallisuus voi järkkyä. Hallitsematon muutos pelottaa. Epävarmuudessa eläminen on kuluttavaa.

Maaseudun tukihenkilöverkon tiedot osoittavat, että maaseudun ihmisten murheet ovat paljolti samanlaisia kuin muidenkin väestöryhmien. Perhe-elämän ongelmat, avioerot, sairaudet, päihdeongelmat, mielenterveysvaikeudet ovat todellisuutta myös maaseudulla. Pahimmillaan itselle, läheisille, perheelle voi tapahtua sellaista, mitä ei toivoisi tai mitä ei olisi osannut odottaa. Yhtäkkiä kaikki voi olla toisin kuin vielä hetki sitten. Tästä viime aikojen järkyttävimpiä esimerkkejä ovat olleet perhesurmat. Ne ovat koskettaneet myös maaseutuyrittäjiä ja teitä MTK:n väkeä. Tänään tässä aamuhartaudessa voimme muistaa heitä, jotka ovat joutuneet näiden käsittämättömien ja järkyttävien tapahtumien kanssa tavalla tai toisella tekemisiin.

Miten jaksan elää epävarmuudessa? Mistä saan voimaa siihen tilanteeseen, jota lehtihaastattelun emäntä kuvasi: ”Se jatkuvuus elämästä puuttuu, tai sellainen varmuus”?

Ihmiselämä rakentuu tai hajoaa sisältä käsin. Mikäli ihmisen sisäinen elämä luhistuu, se ei pitkään elä materian ja aineellisen hyvinvoinnin voimalla. Hollantilais-amerikkalainen pappi Henri J.M. Nouwen on todennut, että jaksaakseen suunnitella ja asennoitua tulevaisuuteen, ihmisellä on oltava tieto elämän jatkuvuudesta, elämän merkityksestä ja tulevaisuuden toivosta.

Ensinnä on siis oltava tieto elämän jatkuvuudesta. Tällöin on kyse työstä ja toimeentulosta. Se on hyvinvoinnin lähtökohta.

Raamatun alkulehdillä Jumala sanoo: ”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu.” (1 Moos. 8:22) Maaseutu ja maanviljelys ovat elämän edellytys. Ruoka ei ole pelkästään kulutustarvike. Se on välttämättömyystarvike. Maatalous on erityisasemassa, koska ruoantuotanto ei ole vain talouden asia. Riittävä ruoka on elintärkeää kaikelle elämälle. Ruoan tuotanto riippuu sääoloista ja siitä, että ympäristö ja ilmasto mahdollistavat viljelyn. Luonto opettaa nöyryyttä. Olemme riippuvaisia maasta, olemme sidoksissa Luojaan. Samalla olemme Luojan työtovereita. Kautta aikojen maanviljely on ollut yksi tärkeä kutsumus, sillä ”ei lakkaa kylvö eikä korjuu”.

Maanviljelyn lisäksi monet muut maaseutuammatit ja -elinkeinot luovat uutta, tarjoavat työtä ja mahdollistavat toimeentulon. MTK:n tärkeä tehtävä on edistää maatalouden, metsätalouden ja maaseutuyrittäjyyden elinvoimaisuutta ja tulevaisuutta. Liittokokouksessa toimitte elämän jatkuvuuden hyväksi.

Toiseksi elämällä on oltava merkitys. Juuri tämä näyttää olevan monella ihmisellä hukassa. Yhä enemmän on heitä, joiden luottamus elämään on kadonnut. Kun ihminen on itseltään ja elämästään hukassa, häneen kasautuu häpeää, vihaa, katkeruutta ja kyynisyyttä. Nämä kaikki nakertavat hänen sisimmässään elämän merkitystä ja mielekkyyttä, sitä jota tarvittaisiin toivon kasvualustaksi. Siksi Raamatun Sananlaskujen sana on syytä ottaa todesta: ”Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi – siellä on koko elämäsi lähde.” (Snl. 4:23)

Teologian tohtori Martti Lindqvist kirjoitti viimeiseksi jääneen kirjansa otsikolla Toivosta ja epätoivosta. Teos ilmestyi vuonna 2004. Lindqvist kirjoitti profeetallisesti: ”Tänään joutuu kysymään, kuinka paljon meidän yhteiskuntamme ulosmittaa ihmisiä sellaisessa tahdissa ja niin nopealla aikataululla, ettei se ole realistista eikä inhimillistä. Se ei ole vain ennakon ottamista pois tulevaisuudelta, vaan pahimmillaan se on tulevaisuuden edellytyksien tuhoamista. … Emme myöskään tiedä vielä, mitä merkitsee pitkällä aikavälillä se, että työelämässä on joukko ihmisiä, jotka menestyksen nimissä on houkuteltu tai painostettu ulosmittaamaan itseltään aikaansa, voimaansa tai ihmissuhteitaan. On täysin mahdollista, että pitkäaikaisessa kuormituksessa tällaisesta seuraa ajan oloon pysyviä ja pahoja fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia.” (s 90-91)

Onko tämä Lindqvistin pohdinta muuttunut nyt kahdeksan vuotta myöhemmin todellisuudeksi? Sen pahimpia seurauksia luemme lehdistä, kuulemme uutisista, näemme syrjäytymistilastoista, masennuslääkkeiden määristä, päihteiden käytön kasvuluvuista. Ihminen ei enää hallitse omaa elämäänsä, vaan häntä hallitaan ulkopuolelta. Elämän merkitys on kadoksissa.

Haluan sanoa hyvin selvästi: Ei ole olemassa niin vaikeaa, niin ylipääsemätöntä tilannetta, etteikö siitä voisi selvitä eteenpäin. Mutta on uskallettava puhua. Tässä on meidän vammamme, varsinkin meidän miesten. On uskallettava puhua. Ei ole häpeällistä, ei ole raukkamaista kertoa, että "kaikki menee päin helvettiä". Eräs psykiatrinen potilas määritteli helvetin sanomalla: "Helvetti on sitä, että kaikki kulkevat ohi". Mutta jos rohkenee puhua, pyytää apua, vaikka huutaa pahaa oloaan, ehkä kaikki eivät kulje ohi. Ja meidän itse kunkin on muistettava vastuu lähimmäisestämme. On kysyttävä toinen toisiltamme: Miten voit? Mitä sinulle kuuluu? Älä jää äläkä jätä ketään yksin!

Kolmanneksi on oltava tulevaisuuden toivo. Kolmesta Nouwenin mainitsemasta peruslähtökohdasta keskeisintä on juuri toivo. Ilman toivoa ei elämällä ole merkitystä eikä jatkuvuutta. Hyvinvointia ja mielenrauhaa ei ole siellä, mistä toivo puuttuu.

Toivo syntyy monesti arkisista tilanteista; toisen ihmisen kohtaamisesta, yhteisten asioiden, huolien ja unelmien jakamisesta, kenties konkreettisesta avusta ja henkisestä tuesta. Ihmisen hyvä toteutuu yhteydessä toisiin ihmisiin. Merkillisellä tavalla siinä myös Jumala on läsnä ja tulee luoksemme synnyttäen toivoa tulevaisuuteen. Siksi älä tuki sisäisiä elämän ja voiman lähteitä, joita kristillisestä uskosta avautuu. Usko Jumalaan tuo elämään perusturvallisuuden. Elämän perusta on luottamuksessa Jumalaan. Elämällä on suunta ja päämäärä. ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)

Usko on mitä syvin voimavara. Siihen sisältyy armon näköala. Armo tarkoittaa sitä, ettei kenenkään tarvitse olla oman toivonsa tuottaja tai elämänsä merkityksen rakentaja. Se merkitsee, ettei sinun tarvitse ansaita olemassaoloasi työllä, perheellä, omaisuudella tai millään muullakaan. Sinä riität sellaisena kuin olet, epätäydellisenä ja rikkinäisenäkin. Olet arvokas ja tärkeä, et siksi, mitä olet tehnyt tai saavuttanut. Olet arvokas ja tärkeä siksi, että olet ihminen, jota Jumala rakastaa. Hän lupaa tänä aamuna: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Seppo Häkkinen