Muutama viikko sitten oli Lukijan kuva –palstalla Kymen Sanomissa (24.12.2013) kuva, joka oli otsikoitu ”Kirkko sumussa”. Kuvassa on Kotkan kirkko sumuisessa säässä. Jostain syystä tällainen lukijan otos oli valittu jouluaaton lehteen – ehkä siksi, että joulunumeroon on aina hyvä saada kirkkoon liittyvä kuva.

”Kirkko sumussa.” Tuntuuko sinusta siltä, että kirkko on sumussa? Koetko, että me yritämme tehdä työtämme ja hoitaa virkaamme tilanteessa, joka on monella tavalla epämääräinen? Olo on kuin sumussa liikkuvalla? Seurakuntien rakennemuutoksesta ei vielä ole ihan varmuutta, ainakaan yksityiskohdista. Millainen mahtaa olla uusi seurakuntayhtymä? Kipaan siirtyminen tuntuu vaikealta, kun ei ole vielä tottunut IT-alueisiin eikä Kirjuriinkaan. Ainakin matkalaskujen teko vaatii oppimista. Ihan varma ei voi olla enää omasta työpaikastakaan, kun seurakuntien talousvaikeudet lisääntyvät. Vieläköhän ensi vuodet leirit pidetään entisessä paikassa, vai onko leirikeskuksesta jo luovuttu? Mikä on rippikoulun leirijakson kesto, kun rahat vähenevät? Vai pitäisikö palvelut tehdä maksullisiksi, ainakin kirkosta eronneille? Lehdistä ei kirkosta kertovia uutisia haluaisi oikein lukeakaan: Kirkosta eroaminen kasvoi, lähetystyöstä kiistellään, herätysliikkeet ovat tikun nokassa. Tällaisessa tilanteessa pitäisi tietää, mihin suuntaan edetä, mutta sumua on joka puolella. Tuntuu siltä, että lehden kuva osui oikeaan: ”Kirkko sumussa.”

 Joudumme tekemään työtä hyvin monenlaisissa olosuhteissa ja kaikkien kirkkoon kohdistuvien paineiden, seurakuntaan liittyvien odotusten, työhömme ja viranhoitoomme kytkeytyvien toiveiden sekä oman elämämme kysymysten ja paineiden keskellä. Se ei ole aina helppoa. Mutta meitä ei kehoteta päivittelemään maailman pimeyttä tai kirkon sumua eikä juuttumaan omiin vaikeuksiimme. Jos katsomme vain ongelmia ja haasteita, ne helposti uuvuttavat, vievät motivaation ja kadottavat työn ilon. Entä jos luottaisimme Jumalaan, joka on meidät kutsunut työhönsä? Tänä aamuna kuulemme viikon antifonista Jumalan lupauksen: ”Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.” (Jes. 12:3).

 Tämä Jesajan kirjan jae on siis antifoni. Se on erityisesti vuoropsalmin alussa ja lopussa psalmitekstiin liitetty lyhyt teksti, joka liittyy kirkkovuoden ajankohtaan. Se antaa sävyn koko sitä seuraavalle psalmitekstille. Tänä aamuna sävy on riemu: ”Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.” Saamme tehdä työtämme riemuiten ja iloiten. Syy siihen selviää edeltävistä jakeista: ”Sinä päivänä sinä sanot: ’Minä kiitän sinua, Herra. Sinä olit minulle vihoissasi, mutta vihasi väistyi ja sinä lohdutit minua. Ja niin Jumala on minun pelastajani. Minä luotan häneen, en pelkää, sillä Herra on minun väkeni ja voimani, hän pelasti minut.’" (Jes. 12:1-2). – Entä jos tämä antaisi sävyn työllemme?

 Mikään aika ei ole Jumalalle huonompi tai parempi kuin jokin toinen. Kirkolle jokaiseen aikakauteen sisältyy sekä uhkia että mahdollisuuksia. Siksi kirkon ei pidä puolustaa menneisyyttään, vaan rakentaa tulevaisuuttaan. Näillä neuvottelupäivillä katseen on oltava tulevaisuudessa, joka on kristitylle aina avoin. Meidän on päästävä irti ongelma- ja huolikeskeisyydestä. Meidän on tartuttava niihin mahdollisuuksiin, joita tämä aika tarjoaa. Tehtävämme on rakentaa kirkon tulevaisuutta. Siinä Jumalan lupaukset rohkaisevat ja kantavat. Emme ole omalla asiallamme emmekä omien voimiemme, kykyjemme tai viisautemme varassa. Näin Jumalaan uskovat ovat aina toimineet: ”Minä luotan häneen, en pelkää, sillä Herra on minun väkeni ja voimani.” Sen vuoksi tämän päivän voimme aloittaa riemulla ja ilolla: ”Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.”